George R. R. Martin’s epic has never been a personal favorite, but I’ve read all five novels and now I’ve finally caught up to the HBO series as well. Initially, my decision was to stop watching it, as I don’t find much delight in brutally killing off characters I’m fond of; but the hype around these latest episodes turned my head around.
Turns out that they weren’t worth the hype, but they taught me a thing or two about the creator’s integrity.
Continue readingIn a world where a handful of people can defeat an army, surely superbrains and supercomputers exist, too? If a glowing superheroine can blow up an alien warship in an instant, does it not make sense that a superintelligence could solve an impossibly difficult scientific problem in a second? Handled well, by maintaining the world’s internal logic, staying true to the themes of the story, and respecting the audience, it would work.
But Avengers: Endgame botched it, and rewarded a year’s worth of waiting with lazy writing and more gods out of the machine than you can throw Mjolnirs at. A collection of funny scenes and some admittedly dramatic moments isn’t enough.
Continue readingI’ve been thinking about this movie for a week. Spoilers ahead.
Continue readingThe best thing about Captain Marvel is that it’s a superhero movie that actually feels heroic. The emotions are sincere, it proudly stands behind its heroine, it doesn’t water down the important moments with irony.
Continue readingTeemansa ja nimensä puolesta ei suoraan sanoen mikään kauhean houkutteleva peli: Englannin teollistumista 1700- ja 1800-luvuilla.
Mutta nätti se on! Tummia sävyjä, jotka onnistuvat luomaan teollistumisen ajan fiilistä ja olemaan myös omaperäinen värimaailmansa puolesta: pelaajien värit ovat violetti, kulta (messinki?), about tiilenpunainen ja jonkinlainen vaalean sävy. Tykkään jo siitä, että ei ole sellaista perushailakkaa meininkiä, vaan voimakkaita, teemaan sopivia värejä.
Alkuvaikutelma oli kaoottinen, mutta kun peliin pääsi sisään, niin se onkin tosi kivasti hahmotettavissa ja opittavissa. Komponenteista ja visuaalisesta ilmeestä täydet pojot! Kickstarter-laitoksessa vielä on pokerichipit rahana, mikä on todella jees.
Continue readingNätti korttipeli, jossa on 80 korttia: 10 puulajia, jokaisesta kahdeksan korttia numeroituna ykkösestä kasiin. Jokaisella vuorolla nostetaan kaksi korttia joko yhteisen nostopakan päältä, tai sitten jonkun pelaajan poistopakasta, jossa kortit ovat kuvapuoli ylöspäin. Yksi kortti isketään pöytään, toinen omaan poistopinoon. Kädessä on lopuksi kahdeksan korttia.
Pöydällä olevista korteista pyritään muodostamaan pelaajakohtainen verkosto, jossa ortogonaalisesti voi jäljittää puiden polkuja kasvavassa numerojärjestyksessä. Samanlajisen puun pienin ja suurin kortti määrittävät sen lajin polun. Jokaisesta polulla olevasta kortista saa pisteen – tuplapisteet, jos polulla kaikki ovat samaa lajia. +1 piste, mikäli polku alkaa ykkösestä, +2 mikäli se loppuu kahdeksikkoon.
Continue readingSotaisaa menoa muinaisegyptissä!
Pelaajien korteilla on jumalat eli pitäisikö siitä päätellä, että eri kultistit palvovat omia jumaliaan ja yrittävät saada toisiaan päiviltä. Vallataan temppeleitä, manataan pöytään hienosti figutettuja hirviöitä (jättikärme, skarabee, sfinksi, jne.).
Continue reading
Keyforge is a card game that came out at the end of 2018. It is designed by Richard Garfield and published by Fantasy Flight Games. The core idea of the game is to gather enough resources (aember) to get three points (keys) to win the game. The gimmick of the game is that it only comes in pre-built decks that are all unique and cannot be altered. I tried out Keyforge a couple of weeks ago and in summary I kind of liked it but it clearly is not for me.
Continue reading
As promised in the this year’s Gift Guide here are my thoughts about the Fantasy Flight Games Arkham Horror the Card Game.
Spoiler alert: I think it is one of the best games I have played.
Just to fill up this space next to the ArkhamLCG box cover before the “more”-line I’m adding the fact that this product is not a new game and it is not similar to the older Call of Cthulhu LCG by FFG. I condemned this game to be just a newer edition of that and I was so wrong in this.
Old School Renaissance is a wonderful trend. I don’t know it too well myself, but every time I take a peek or venture a little deeper into the jungle, I find endless adventures, ideas, hacks, additions, and other stuff that all seems very cool. That, of course, means that it can be really difficult to spot the stuff that’s the best for you.
I’ve looked into a lot of games. Many of them promise room for imagination and a return to a rules-light approach, but to me, they don’t live up to the promise. Still, I have kept looking. To find a treasure. A real treasure: a game that would encapsulate OSR ideas and energy but whose design felt modern enough.
With David Black‘s The Black Hack, I may have found what I was looking for.