Asuin tässä kaupungissa viisi vuotta ennen kuin hankin kirjastokortin. Tämä johtuu siitä, että tapani lukea ei oikein toimi kirjaston aikataulujen kanssa (minulla on usein samaan aikaan helposti 7-8 kirjaa työn alla, joten laina-ajat eivät oikein sovellu minulle), mutta päätin nyt vihdoin tehdä sen, koska tajusin, että meillä on Suomessakin oma kirjastojen suoratoistopalvelu, joka on ilmainen (kunhan on vaan kirjastokortti).
Valikoima ei ole kovin laaja ja suuri osa näyttää olevan aika laadutonta, koska heidän budjettinsa tuskin on kovin hyvä, he joutuvat varmaan lähestymään usein valintoja yrittäen löytää eri yleisöille vaihtoehtoja, eivätkä he varmaankaan pysty kovin vakavasti kilpailemaan sisältöä ahmivien kaupallisten palveluiden kanssa, mutta siellä on myös yllättäviä, aitoja helmiä, joita suosittelen ainakin leffafaneille. Tässä parhaat, jotka löysin. Huomaa, että lisäsin luokittelut heidän luokittelunsa mukaan ja ne ovat usein… vähän sinne päin.
Dating Amber (2020, luokissa komedia, draama, HLBT, romantiikka)
Eddie ja Amber ovat päättävät alkaa “seurustella”, jotta välttäisivät seksuaalisuutensa vuoksi saamaansa huomiota koulussa. Tämä saattaa olla vaan minun kokemukseni, mutta todella monet HLBT-leffat tuntuvat menevän hyvin keskinkertaisiksi melodraamoiksi, mutta tämä välttää sen erinomaisesti ja käsittelee asiaa huumorin kautta todella hyvällä otteella.
Polkupyörävaras (1948, luokissa klassikot)
Kun Sight & Sound kysyi ensimmäisen kerran kriitikoilta 50-luvun alussa parasta elokuvaa, vastaus oli Polkupyörävaras. Se menetti kymmenen vuotta myöhemmin ykköspaikkansa Citizen Kanelle, mutta jaksaa yhä top 100 listalla. Tämä on tehty Italiassa heti sodan jälkeen ja kertoo siitä vaikeasta tilanteesta.
Sistersin veljekset (2018, draama, western, seikkailu, rikos)
Sistersin veljekset ovat palkkatappajia, joilla on keikka päällä. Lähinnä elokuva on kiinnostunut heidän eroistaan. Toisen fatalistinen lähestymistapa hiertää heidän välejään. Kaikkiaan vaan laadukas draama, joka on sijoitettu tähän ympäristöön (ja sisältää tietenkin myös väkivaltaa).
Burning (2018, draama)
Jännää, että tämä on luokiteltu vain draamaksi, koska tässä on hyvin vahva mysteerielementti. Päähenkilömme tapaa naisen, mutta nainen lähtee matkalle Afrikkaan. Sieltä palatessaan hän esittelee matkalla tapaamansa poikaystävän, mikä ei ole päähenkilöllemme kovin mieluinen kehityssuunta. Sitten nainen katoaa. Laadukas korealainen leffa, jossa tyypilliseen korealaiseen tapaan sovelletaan sopivasti länsimaista elokuvatekniikkaa paikalliseen lähestymistapaan.
Pan’s Labyrinth (draama, sota)
Ei tarvinne kuvausta. Tiedät mistä on kyse, jos olet vähänkään kiinnostunut tämän tyyppisistä elokuvista.
Your Name. (2016, draama)
Kaksi nuorta, jotka elävät eri osissa Japania, vaihtavat välillä ruumista. Todella hyvä japanilainen animaatio, jossa on heille tyypillinen magic realism -elementti, jota käytetään todella hyvin.
White God/strong> (2014, draama)
Jostain syystä tämä ei ole saanut minkäänlaista kuvausta sivuilla, mutta tämä on unkarilainen elokuva koirasta, joka heitetään kadulle teini-ikäisen emäntänsä vastusteluista huolimatta. Siellä se kerää kaikki kohtalotoverinsa yhteen ottaakseen kadut hallintaansa.
Taistelu Algeriasta (1966, draama, sota)
Dokumenttielokuvan ottein tehty elokuva Algerian vapaustaisteluista. Kuten sivulla todetaan, tämä on historiallinen kummajainen Oscareissa, koska sai ehdokkuuksia kahtena vuonna (tietääkseni ainoa elokuva, jolle on koskaan käynyt näin).
Cinema Paradiso (1988, draama)
Elokuva elokuvasta itsestään. Tässä seurataan ohjaajaa, kun hän käy läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan paikallisen elokuvateatterin kautta. Elokuvien loput, erityisesti draamoissa, ovat usein vähän meh, mutta tässä on yksi elokuvahistorian tyylikkäimmistä kliimakseista.
Mandariinit (2013, draama)
Georgiassa on alkamassa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sisällissota. Suurin osa kylän virolaisista viljelijöistä on paennut takaisin kotimaahansa, mutta yksi mies on jäänyt taakse keräämään mandariinisatonsa ja toinen on jäänyt hänen avukseen rakentamaan koreja. Kun taistelut alkavat, he saavat suojattavakseen kaksi haavoittunutta sotilasta, jotka sattuvat olemaan eri puolilta.
Son of Saul (2015, draama, sota)
Saul on vanki keskitysleirillä. Hän saa tietää, että hänen poikansa (ehkä, tämä jää lopulta vähän epäselväksi) on kuollut ja hän haluaa järjestää lapselle edes jonkinlaiset hautajaiset. Vaikuttavinta tässä on hyvin klaustrofobinen kuvaus, jossa kamera on lähes koko ajan hyvin lähellä Saulin kasvoja.
The Final Year (2017, dokumentti)
Obaman toinen kausi on päättymässä, joten hänen ulkopoliittinen tiiminsä yrittää käyttää tämän ajan niin tehokkaasti kuin mahdollista niin kauan kuin heillä on vielä mahdollisuus yrittää paikata asioita. Obama näkyy kansikuvassa, mutta esiintyy luonnollisesti elokuvassa aika vähän (koska hänellä ei ollut varmasti juurikaan aikaa sijoittaa tällaiseen projektiin). Silti, mielenkiintoinen katselmus siihen miten tällaiseen tilanteeseen suhtaudutaan.
The Eyes of My Mother (2016, drama, kauhu, trilleri)
Hyvin hidas elokuva, joten jos se ei maistu, niin kannattaa jättää väliin, mutta kaikkiaan hyvin tunnelmallinen kauhuelokuva.
Rush (2013, draama, toiminta)
F1-elokuva ajalta, jolloin F1-kuskien elämä oli suunnilleen yhtä vaarallista kuin sotilainen sota-aikana. Lähinnä James Huntin ja Niki Laudan kisailusta (joka oli pohjimmiltaan hyvin ammattimaista). Tämä on Ron Howardin ohjaama, joten en ottaisi sitä “tositapahtumiin perustumista” kovin vakavasti. Hänen historiansa siihen liittyen on aika heikko, mutta silti hyvä elokuva.
Shoplifters (2018, draama, rikos)
Perhe päättää adoptoida hyvin spontaanisti löytämänsä lapsen (lapsi on jätetty kylmänä iltana parvekkeelle). Koko perhe on erikoinen kokoelma ihmisiä eli hyvin äärimmäinen versio modernista uusioperheestä, mutta valitettavasti perheellä on myös salaisuutensa. Yllättävä elokuva, mutta lähinnä mielenkiintoinen rakastavan arkensa vuoksi.
Drive My Car (2021, draama)
Teatteriohjaaja päätyy ohjaamaan näytelmää, johon hän ottaa pääosaan kuolleen vaimonsa rakastajan. Samaan aikaan hän joutuu totuttelemaan hänelle määrättyyn autokuskiin. Tämä on lähes kolmituninen elokuva, joka vaatii keskittymistä, koska hyvin suuri osa kaikesta tapahtuu hyvin hienovaraisesti reaktioissa ja muuten vaan hiljaisuudessa.
Samurai Rauni Reposaarelainen (2016, komedia, toiminta, seikkailu, kotimainen)
Rauni on samurai, joka on myös paras ammatissaan. Samaan aikaan hän käyttää mainettaan hyväkseen elääkseen hyvin hedonistista elämää ympäristön kustannuksella. Sitten hän saa tietää, että joku on luvannut hinnan hänen päästään ja hän lähtee etsimään tätä maksajaa tappaen tieltään paljon ihmisiä. Tämä on todella halvalla tehty kotimainen elokuva, mutta samaan aikaan näyttää paljon paremmalta kuin voisi olettaa. Tämä on saanut myös kansainvälistä huomiota, mutta 366WeirdMovies luokitteli tämän “Beware”-leffaksi.
Why Don’t You Play in Hell (2013, komedia)
Amatöörielokuvantekijät (siis elokuvan sisällä, Shion Sonoa ei oikein voi luokitella amatööriksi) yrittävät saada tehtyä parasta toimintaelokuvaa, joten he päätyvät kuvaamaan yakuzan oikeita välikohtauksia.
Under the Silver Lake (2018, komedia, draama, rikos)
Vähän saamaton nuori mies motivoituu kerrankin, kun hänen juuri tapaamansa uusi kaunis naapuri katoaa. Tämä on hyvin outo elokuva ja siten en voinut olla suosittelematta, mutta ei ole todellakaan kaikille.
Turisti (2014, komedia, draama)
Alpeilla lomalla oleva perheenisä menettää perheensä luottamuksen, kun jättää perheen taakseen lumivyöryn uhatessa. Kukaan ei loukkaannu, mutta kaikki näkivät, että isä suojeli vain itseään. Tämä voi olla vähän vaikeasti nieltävä komediaksi, mutta ihan toimiva kuitenkin.
Filth (2013, komedia, toiminta, rikos)
Perustuu Irvine Welshin kirjaan (tunnetaan lähinnä Trainspottingin kirjoittajana). Tämä kertoo korruptoituneesta poliisista, joka hakee hakee kaikin tavoin ylennystä. Tässä on yksi elementti, josta en oikein tiedä, että mitä siitä pitäisi ajatella näin terferöinnin aikakaudella, mutta uskalsin nyt suositella kuitenkin (mutta jätin tänne viimeiseksi).
Lisäys: You Were Never Really Here (2017)
Tämä on yksi suosikkielokuvistani. Joe on traumatisoitunut veteraani, joka pelastaa kidnapattuja tyttöjä ja eksyy keskelle salaliittoa. Voisi kuvitella, että tämä on trilleri, mutta elokuvan kieli on jotain aivan muuta. Tämä on enemmänkin draama Joesta, jolla on vaikeuksia selvitä jokaisesta päivästä itsemurha-ajatusten vuoksi. Hänen työnsä ja vanha äitinsä antavat edes jonkinlaisen syyn jatkaa. Tämä on itse asiassa todella rankka elokuva, vaikka katsoja on usein etäännytetty tavalla tai toisella väkivallasta (joka on myös brutaalia).
Lisäys: Pride (2014)
Bill Nighy, joka on yksi lempinäyttelijöistäni, kertoi tämän olevan hänen oma suosikkinsa kaikista elokuvista, jotka hän on tehnyt. Nimi kertoo jo jotain, mutta tämä sijoittuu 80-luvulle, kun LBGT+-yhteisö tukee Englannissa lakkoilevia kaivostyöläisiä.
Näyttäisi siltä, että tämän tonkiminen ei ole ihan optimoitua, kun näitä on joskus vähän vaikea löytää, mutta tuntuu silti sen arvoiselta, kun näitä tuntuu löytyvän, kun vähän jaksaa nähdä vaivaa.
Lisäyksiä:
Berliinin taivaan alla (1987)
Wim Wendersin klassikko. Enkeli törmää normaalien tehtäviensä lomassa naiseen, joka viehättää häntä niin paljon, että hän päättää luopua enkeliydestään ja opetella elämään ihmisenä.
It Comes at Night (2017)
Tämä on näitä tyypillisiä kauhuleffoja, joita kriitikot rakastavat ja yleisö vihaa. Olen tässä kohdin aika tukevasti kriitikoiden puolella.
Kärsimys ja kunnia (2019)
Normaalisti en oikein pidä Almodovarin elokuvista, mutta tämä on poikkeus, vaikka en ehkä olekaan vielä itse päässyt kokemaan ikääntymistä aivan sillä tasolla kuin miten tämä sitä käsittelee.
Taas lisäys: Killing of a Sacred Deer
Yorgos Lanthimos on meikäläiselle helposti top 5 tällä hetkellä työskentelevistä ohjaajista. Hänen elokuvansa eivät todellakaan ole kaikille. Muistan hyvin kaksi nuorta naista, jotka itkivät hyvin avoimesti ja vuolaasti katarsisella tavalla, kun olin juuri lähdössä elokuvateatterista. Ilmeisesti leffalla oli heihin vielä syvempi vaikutus kuin minuun.
Tämä ei ole todellinen suositus, mutta jos kiinnostaa harvinaisen huonot ideat elokuvan teossa…
Roar!
Kannattaa lukea kuvaus sivulta. Tämä oli vaan harvinaisen huono ajatus kaiken kaikkiaan. Elokuva itsessään on itse asiassa melko tylsä, vaikka näyttelijät ovatkin todellisessa vaarassa koko ajan.
Uutta pukkaa:
Alkuun pari leffaa, joita en ole nähnyt, mutta jotka näyttävät mielenkiintoisilta: Mitä meistä puhutaan ja The Lunchbox. Ensimmäinen näyttää hyvältä draamalta ja jälkimmäinen näyttää söpöltä feelgood-leffalta, mutta tässä on riski, että kulttuurierot vievät tästä maun. Voi olla, että palaan näihin myöhemmin.
En ole maininnut aiemmin palvelussa olevia Terrence Hill / Bud Spencer -leffoja, mutta jos haluaa viihdettä, joka ei ole missään suhteessa vakavaa, niin näiden kanssa ei voi mennä pieleen. Nämä ovat olleet Suomessa aina todella suosittuja. Muistan jo lapsena videovuokraamon, jota käytimme, jossa oli aina oma hylly näille leffoille. Nämä ovat typeriä elokuvia, mutta erityisesti Hill on todella karismaattinen kaveri (josta tuli myöhemmin palkittu näyttelijä draamoissa), jonka tekemisiä seuraa mielellään. Spencer on enemmän vaan luonnonvoima, joka on aina läsnä.
Holy Spider
Länsimaisesta näkökulmasta hyvin epätavallinen elokuva sarjamurhaajasta ja häntä etsivästä toimittajasta. Vaikka teema on paperilla rikos, niin oikeastaan tässä on kysymys enemmän siitä, miten iranilaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan naisiin, jotka eivät istu muottiin.
Stan & Ollie
Ihme, että tämä ei näy vahvemmin etusivulla, vaan tämä pitää kaivaa esiin, koska tämä oli kuitenkin kohtalaisen iso elokuva. Tämän yhteys todellisuuteen on vähintäänkin hatara, mutta sen voi unohtaa. Tämä tavoittaa jotain näistä kahdesta, mikä tuntuu hyvin aidolta.
Pina
Tämä on kunnianosoitus edesmenneelle koreografille. Hänen kanssaan työskennelleet tanssijat puhuvat kokemuksistaan hänen kanssaan ja näemme monia tallenteita hänen suunnittelemistaan esityksistä. En ajatellut, että moderni tanssi olisi minun juttuni, mutta tässä on paljon toimivia juttuja.
Mitä meistä puhutaan?
Mainitsin tämän jo aiemmin paperilla mielenkiintoisena elokuvana ja se on sitä myös oikeasti. Tämä on kyllä kaikkea muuta kuin hienovarainen, mutta toisaalta se voidaan myös tulkita päähenkilön kautta. Päähenkilö on teini, joten hän kokee kaiken äärimmäisenä ja sitähän se tämä kaikki onkin, erityisesti näin länsimaisesta näkökulmasta.
Elokuva kertoo pakistanilaistaustaisesta teinitytöstä Norjassa. Eräänä yönä hänen isänsä yllättää hänet pojan kanssa ja tämä tulkitaan automaattisesti niin negatiivisesti kuin mahdollista ja tyttö lähetetään Pakistaniin, jotta perhe säästää Norjassa kasvonsa. Tämä on ilmeisesti hyvin henkilökohtainen elokuva ohjaajalle.
The Lunchbox
Tuli katsottua tämäkin ja oli hyvä elokuva. Tässä tuli vähän vastaan se ongelma, että kulttuurierot tuottavat välillä juttuja, jotka eivät olisi ehkä ihan hyväksyttäviä tai joita ei katsottaisi sopiviksi länsimaisessa elokuvassa. Tässä ei myöskään ole yhtään tanssikohtausta. Höh.
Näistä ongelmista huolimatta tämä on söpö pieni romanttinen elokuva. Tuntuu vähän siltä, että konseptia on käytetty jossain romanttisessa komediassa, jonka olen nähnyt, mutta en ole varma, että mitä elokuvaa ajattelen, joten tämä ei ole välttämättä kovin hyödyllinen kommentti.
Papillon
Puhutaan alkuperäisestä elokuvasta, ei remakesta vuodelta 2017. Minulla on tästä elokuvasta jännä mielikuva, koska tämä oli minulle lapsena elokuva, josta ajattelin, että tämä on nyt vähän tylsä, mutta varmaan pidän tästä sitten joskus aikuisena. Olin oikeassa. Pidän tästä nyt paljon enemmän.
Tämä on siis vähän erilainen vankilapakoelokuva. Vankila on saari, joten vangeilla on mahdollisuus kävellä ympäriinsä melko vapaasti, koska olettamus on se, että ei sieltä pois kuitenkaan pääse vahvojen virtauksien ja aallokon vuoksi. Tämä on enemmän draamaa liittyen vankien elämään kuin proseduraalinen elokuva.
Valitettavasti Pan’s Labyrinth ja Why Don’t You Play in Hell ovat poistumassa, joten jos kiinnostaa, niin nyt olisi viime hetket katsoa ne.
Mutta myös uusi suositus:
Lumière!
Tämä on kokoelma Lumièren veljesten elokuvia. Vaikea sanoa kuinka paljon heillä oli oikeasti tekemistä näiden kanssa, mutta heidän varastoistaan kuitenkin. Tässä on reippaasti yli 100 lyhytelokuvaa pistetty samaan 86 minuutin pakettiin. Niihin on lisätty kertoja, mutta kertoja kuulostaa siltä kuin olisi muukalainen ulkoavaruudesta, joka yrittää ymmärtää ihmisiä, eikä oikeastaan tuo mitään lisäarvoa, vaan arvo on nimenomaan itse elokuvissa, jotka kuvaavat elämää 1800-loppumetreiltä 1900 alkuun sekä tietenkin elokuvan kehittymistä taidemuotona, vaikka pelkästään näihin kahteen keskittyminen tästä näkökulmasta on virhe. Erityisen herttainen on lapsen ensiaskeleet 1800-luvulla. Tämä kokemus ei ole kyllä muuttunut yhtään reilussa vuosisadassa.
Junk Head
Stop-motion-animaation vuoksi tämä tuntuu vähän Mad Godin sukuiselta (jos se on tuttu), mutta askeleen alapuolella. Tämä on kuitenkin suositus, mutta varovainen sellainen. Tarina on sekava ja kaikkea muuta kuin suoraviivainen, eikä tämä oikein edes lopu kunnolla, koska tämän pitäisi olla ensimmäinen osa trilogiaa. En tiedä onko trilogia tarpeen, koska tämä on lähinnä visuaalinen kokemus, enkä usko, että ne myöhemmät osat sitä hirveästi parantavat.
Tie
Postapokalyptinen road movie.
Koskemattomat
Elokuva halvautuneen miehen ja hänen auttajansa ystävyydestä. Tämä perustuu tositarinaan, mutta tyypilliseen tapaan todellinen yhteys todellisuuteen on aika hatara. Tämä on alkuperäinen ranskalainen versio. Tästä on myös jenkkiversio, jota en ole nähnyt, mutta joka ei ollut hirveän suosittu.