Lukukokemus: Käärmetanssija

(This is a review of a Finnish fantasy novel Käärmetanssija. Review summary in English at the end of the post.)

Petri Hiltusen Jaconia-maailmaan sijoittuvia kirjoja on viime aikoina julkaistu useampia. Vanhemmille roolipelaajille praedorien maailma tuli tutuksi ensin Conan-sarjakuvan ja myöhemmin roolipelilehti Maguksen sivuilta. Itse säästelin pitkään Maguksia juuri praedortarinan vuoksi, sillä Kuninkaan lapset edusti mielestäni Jaconiaa puhtaimmillaan. Kiehtovan erilaisena fantasiamaailmana, jonka sisäiset lainalaisuudet saivat sen vaikuttamaan elävältä.

Yhteiset tarinamaailmat eivät fantasiakirjallisuudessakaan ole uusi ilmiö. Mm. 90-luvulla julkaistu Varkaiden maailma kokosi yhteen kirjailijoita, joiden tarinat muodostivat yhdessä kokonaisuuden, jonka ristiriitaisuus vain korosti novellien maailman kiinnostavuutta.

Vaskikirjojen julkaisemat Praedor-novellit ja -romaanit esittävät Jaconian useista eri näkökulmista. Useimmat niistä ovat kuitenkin pyrkineet vain kertomaan oman tarinansa, jättäen itse Jaconian sivurooliin. Ville Vuorelan syksyllä 2016 julkaistu Käärmetanssija tekee kuitenkin kuin läpileikkauksen koko maailmaan, houkutellen lukijan syvemmälle niin valtakunnan kaupunkeihin kuin Borvarian pimeyteenkin. Ja onnistuu samalla kuitenkin olemaan loistava tarina.

Praedorien maailma on minulla aina sitoutunut hyvin vahvasti Hiltusen omaleimaiseen kuvitukseen. Pikkutarkka piirrosjälki ja yksityiskohtien runsaus ovat olennainen osa Hiltusen sarjakuvien lukukokemusta. Kuvittaja saattaa kuitenkin kätkeä ruutuihinsa niin lukuisia asioita, että kirjailijalle luulisi olevan mahdotonta jäljitellä sitä tyylillisesti pelkin sanoin.

Vuorela on kuitenkin onnistunut tässä hankalassa tehtävässä. Kirjan yksityiskohtien runsaus ei ole silmiinpistävää, vaan hienovaraista. Ne eivät missään vaiheessa nouse päätekijöiksi, vaan maalaavat taustaa vääjäämättä etenevälle tarinalle. Nuoren tytön kasvutarina ei suvantokohtia juuri anna saati kaipaa.

Suomalainen fantasia on erikoinen ilmiö. Oman kokemukseni mukaan siihen suhtaudutaan (yleistäen) hieman karsastaen. Vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi sanojen suomentamiseen roolipeleissä (linkki keskusteluun Roolipelaajien Suomi Facebook-ryhmässä).

Käärmetanssija on kuitenkin niin puhdas tyyliesimerkki miekka & magia tyylilajista, että olen valmis nostamaan sen lukukokemuksena Burroughsin John Cartereiden rinnalle. Se kestää mielestäni myös vertailun Robert E. Howardin ja Clark Ashton Smithin kaltaisten jättiläisten kanssa – vaikka olenkin valmis myöntämään, että tietty lukkarinrakkaus Jaconiaa ja suomalaista kirjallisuutta kohtaan saattaa nostaa sen pisteitä.

Epäilemättä se on kuitenkin paras kirjallinen tuotos praedorien maailmaan. Se tulee varmasti säilymään hyvin pitkään omassa mielessäni (kieltämättä hieman epäreiluna) vertailukohtana (varsinkin suomalaiseen) fantasiaan.

On toki myönnettävä, ettei Käärmetanssija ole täysin ilman ongelmia. Miekka ja magia on tyylilajina ehkä nykymittapuulla hieman kapea tyylilaji. Taistelukohtaukset voisivat aina olla hieman parempia. Kirjoitusvirheet ja ylimääräiset sanat toivoisi myös siivottavan pois valmiista tuotoksesta.

Käärmetanssija on kirja, jota olen varauksetta intoutunut suosittelemaan aivan kaikille, jotka ovat suostuneet kuuntelemaan. Aiempi Praedor-tarinoiden tuntemus ei ole välttämätöntä siitä nauttimiseen, mutta uskallan väittää, että tämän jälkeen viimeistään niihinkin haluaa tutustua.

 

Summary: Käärmetanssija is an excellent book and certainly one of the best (maybe even the best) sword & sorcery novel written in Finnish.

Ylimääräistä pohdintaa: Praedortarinoiden hankalimmaksi asiaksi noussee yhteisten maailmojen perimmäinen ongelma. Kun kirjoittajia on monia, niin voiko mikään oikeastaan muuttua? 

Kuten sanottu, Jaconiaan on kirjoitettu viimeisten vuosien aikana yllättävän monta julkaistua tarinaa ja niitä lienee pöytälaatikoissa vielä lukemattomia. Maailman rikkaus on tietenkin omalla tavallaan sen muuttumattomuudessa, iättömyydessä ja avoimmuudessa. Nähtäväksi jää, voiko näin kuitenkaan jatkua loputtomiin? 

Lukuisten kirjallisten tuotosten joukossa on kuitenkin muistettava, että Hiltunen itse määritteli Jaconian tulevaisuutta jo vuonna 1988 julkaistussa Praedor: Exitus-tarinassaan (löytyy mm. Koston merkki-albumista). Vaikka nämä muutokset mainittiin vain sivulauseessa, niiden paino lepää ainakin omassa mielessäni aina tarinoiden yllä.

Tavallaan toivon, että tulevat julkaisut lähtisivät rohkeasti omille urilleen ainakin Jaconian historian hämärissä. Maailma on jo nyt  rikas ja vivahteikas, mutta kenties eri aikakausienkin kautta voimme kaikki saada siitä vielä enemmän irti. 

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.